Mutta miten ne ennen viihtyivät?

Sain Koillismaa-sarjan luettua joitakin päiviä sitten. Lukukokemuksen päättyminen oli loppujen lopuksi kuitenkin jonkinnäköinen antikliimaksi – luin kirjoja kamalalla innolla, mutta pettymys jäi käteen. Eihän tätä voi tähän lopettaa? Haluan tietää enemmän! Mitä muille henkilöille tapahtui? Mitä tämän jälkeen kävi?

No, kaunokirjallisuuteenhan tämä kuuluu. Kirjailija on lopettanut täysin oikealla hetkellä teoksensa, jos lukijalle jäi vielä nälkää ja hahmot saivat jäädä elämään omaa elämäänsä. Totuuden sanoakseni Koillismaa oli upea lukukokemus, jota suosittelen aivan kaikille!

Mustan lumen talvi oli monella tapaa helpoin Päätalo minulle, sillä 60-luvulle sijoittuvissa tapahtumissa oli jo paljon nykymaailman ihmiselle tuttua. Erityisen samaistuttavalta ja toisaalta huvittavalta tuntui kuvaus siitä, kuinka televisio saapui selkosiin. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin (ei juonipaljastuksia!) tuo mystinen väline kietoo pauloihinsa niin nuorimman kuin vanhimmankin sukupolven, mutta kaikkia tämä ei kuitenkaan ilahduta.

Mitä viihde sitten on ollut ennen televisiota, vai oliko sitä edes? Ja puhun nyt nimenomaan selkosten kaltaisista köyhistä, jopa ankeista oloista, joissa ei ole liiemmin pitoja järjestetty. Sen on täytynyt syntyä pienistä levon hetkistä työnteon jälkeen ennen nukkumaanmenoa. Sen kaltaisesta viihtymisestä lienee nykyään turha haaveilla, kun puhelin houkutuksineen viihdyttää aamusta iltaan.

Päätalon juhlavuosi alkaa kääntyä vääjäämättä kohti huipennustaan, syksyä. Omalla kohdallani loppuvuodesta on tulossa kiireinen, enkä todellakaan valita. Saan opiskella vielä yhden vuoden ja tehdä sivussa mielekkäitä töitä, joten olen todella onnekas. Tuntuu, kuin leppoisan rauhallisista päivistä Taivalkoskella olisi kuitenkin taas kulunut vaikka kuinka pitkä aika. Kesä on lyhyt.

Minun on aika pohtia, miten toteutan syksyn aikana myös tätä Päätalo-blogiani. Seuraava, sangen luontainen aihe on kuitenkin jo valmiina: saan vielä tänä iltana käsiini ihanan Karoliina Timosen uutuusteoksen Kirjeitä Iijoelle. Palaan asiaan ihanan kirjaviihteen tiimoilta!

Myrskyn jälkeisen ajan jälkeen

Istun sohvalla. Tänään on vapaapäivä, mutta olen herännyt poikaystävän kelloon kahdeksalta, eli omasta mielestäni tosi aikaisin. Koillismaa-sarjan neljättä osaa, Myrskyn jälkeen -teosta, on enää reilu sata sivua jäljellä. Alan lukea sitä heti, kun poikaystävä sulkee ulko-oven perässään ja lähtee töihin.

Kirja loppuu kesken, mutta nousen vain lyhyesti mukavasta lukunurkastani. Haen makuuhuonesta Koillismaan viimeisen osan. Sen nimi on Mustan lumen talvi ja tiedän siitä vain sen, että siinä on hypätty ajassa eteenpäin parikymmentä vuotta. Mitäköhän Sammalsuon, Malisen, Sääskilammin ja Mäkisen perheille nyt kuuluu…?

Jossain vaiheessa havahdun. Olen uudessa kirjassa sivulla 97 ja kello on 11. Miten tämä on mahdollista? Kirja on, jälleen kerran, vienyt minut mukana mennessään, ja olen lukenut koko aamun. Minkäs sille mahtaa, kun nämä kirjat vain kiehtovat henkilöhahmoillaan ja ajankuvallaan. Eikä tämä ole maksettu mainos!

—————————————

Tähän asti tarina on ollut siinä mielessä tuttua, että siinä on kuvattu Iijoki-sarjan tapaisesti Koillismaan vaiheita 30-luvun alusta sodanjälkeisiin vuosiin. Mustan lumen talvi tapahtuu kuitenkin paljon myöhemmin, ja ainakin alussa keskeiseksi teemaksi vaikuttavat nousevan maaseudulta pois muutto ja kaupungistuminen laajemminkin. Nuorille ei ole töitä, eikä kaikkia houkutakaan maaseudun rankka urakointi, kun vaihtoehtokin on olemassa. Ne hahmot, jotka aiemmin Koillismaa-sarjassa elivät parhaita naiseutensa tai miehuutensa vuosia, ovat muuttuneet keski-ikäisiksi.

Tämä luku-urakka ei ole varsinaisesti ollut erityisen mieltäylentävä missään vaiheessa. Vaarini kirjoille tyypillisesti ilon hetkiä kuvataan lyhyesti, kun taas vihassa ja surussa ryvetään sivukaupalla. Työ on elämän keskeinen sisältö ja sitä ylistetään. Ihmissuhteista puhutaan kauniita sanoja säästellen. Tästä kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi kirjat pitävät otteessaan. Suokaa siis anteeksi, taidankin lukea vielä ihan hetken…

Onko se röökynä vielä näyttänyt tälle päivälle elonmerkkiä?

Aamiaista syötiin kahdeksan maissa. Isäntä, emäntä, palvelija, renki ja Perttu istuivat Sääskilammin keittiön pöydän ympärillä.

– Onko se röökynä vielä näyttänyt tälle päivälle elonmerkkiä?

Isännän kysymyksen jälkeen kaikki katsoivat Perttua.

– Nukkumaan tuo jäi, kun minä nousin, sanoi Perttu.

– Mitä se isä semmoisia. Anjahan on kesälomalla, sanoi emäntä

————–

– Ei siinä tainne isommin nälkä tulla, kun makailee sannikolla. Välillä käypi jäähdyttämässä ruppijaan järvessä… Ei tartte juuri syömään suksutella, kun heilut melkein puolitoista kellon kiertoa töissä, sanoi renki ja katsoi yrmeästi isäntää.

(Selkosen kansaa, s. 309)

Selkosen kansassa Sääskilammin vauraan talon elämä järkyttyy. Poika tuo mukanaan tyttöystävän, joka on kesälomalla! Kaupunkilaistyttö Anja on tullut selkosiin rentoutumaan, ja sekös paikallisia hämmentää.

Olen itse ollut tänään tasan kaksi kuukautta kesälomalla (olen siis opettaja, jos joku loman pituutta ihmettelee). Vaikka olenkin yrittänyt vähän olla tehokaskin esimerkiksi tätä blogia kirjoittamalla, en voi kuitenkaan kiistää, ettenkö olisi myös toden teolla LOMAILLUT. Olen nukkunut monena aamuna pitkään – usein kymmeneen, jopa yhteentoista. Olen makaillut rannalla, sohvalla ja terassilla sekä juonut viiniä ja nauranut läheisteni kanssa.

Koillismaa-sarja on Iijoki-sarjan tapaan työhulluuden ylistystä. Toisaalta maailma ja aika on ollut vielä sellainen, jossa kesäloman käsite on ollut ihan yksinkertaisesti hullunkurinen – milläs maatalon työt tehdään, jos lomaillaan?

Nautin itsekin työnteosta ja siitä, että saan olla tehokas, mutta siitä huolimatta akkujen latailu ei ole mielestäni niin kamala ajatus, kuin Sääskilammin väki antoi ymmärtää. Onneksi kohta kuitenkin taas alkaa ihana arki myös minulla!

Minä lomalla: appivanhempien veneellä ajelemassa pitkin Kallavettä.

PS. Pitäydyn muuten lukusuosituksessani: Koillismaa-sarja on kivaa luettavaa! Kakkososan Selkosten kansaa olen saanut pian luettua, ja pitäydyn tarkoituksella juonipaljastuksista, koska toivottavasti joku teistä lukijoistakin sen intoutuisi lukemaan! Iijoki-sarjan on lukenut edellisen blogini suosituksen perusteella todistetusti ainakin 2 ihmistä, ja olen tästä äärimmäisen iloinen.

Pps. Vaarini kirjoittamista rakkauskohtauksista en kyllä tykkää yhtään, ne tuntuvat jotenkin oudoilta. Eipä lempi onneksi hirveästi roihua Koillismaa-sarjassakaan.