Päätalo-krapulaisen koti-ikävä

”Aamulla tarkoitus klo 7 lähteä kohti Tamperetta, todellista ja 
lopullista kotiani kohti” – Kalle Päätalo, 12.7.2000 Kallioniemessä
.

Ylläoleva on katkelma meidän Taivalkosken mökkipäiväkirjastamme. Se on viimeisestä kirjoituksesta, jonka vaari sinne itse ikuisti. Äitini luki katkelman osana hienoa puhettaan Päätalo-viikon lukijatapahtumassa. Puhe, samoin kuin Antti Heikkisen ja Harri Mantilan esitykset (kiitokset muuten molemmille minunkin mainitsemisesta!) herätti paljon ajatuksia. Päällimmäiseksi nousi tällä kertaa kodin käsite.

Päätalo-viikolla käyminen on minulle kotoisimpia asioita maailmassa, ja minua harmittaa jo nyt se, että ensi vuonna en mitä suurimmalla todennäköisyydellä pysty menemään heinäkuun ensimmäisellä viikolla Taivalkoskelle. Kotoisuus syntyy tutuista ihmisistä, paikoista ja tietysti ohjelmasta.

Asialla on valitettavasti myös kääntöpuoli. Päätalo-viikkoon kuuluu valitettavasti myös kiire, joka johtaa olotilaan, jota otsikossa luonnehdin Päätalo-krapulaksi. Kun viikko on täynnä kiinnostavaa ohjelmaa ja tuttuja ihmisiä, jää jotakin väkisinkin väliin. Ja silti on sellainen olo, että koko ajan juostaan paikasta toiseen.

Olin Taivalkoskella tänä vuonna viikon: saavuimme sunnuntaina 30.6., lähdimme sunnuntaina 7.7. Tänä aikana otin vain yhden ainoan kerran ihan todella rennosti. Se tapahtui keskiviikkona, kun kävin mökkimme huonosti lämpiävällä saunalla ja istuskelin siellä niin pitkään, että äiti lähetti veljeni katsomaan, olenko tuupertunut. Muuten viikko oli siis täynnä laatuaikaa kiireisten ihmisten seurassa.

En ole kuitenkaan vielä kotona, vaan Taivalkoskelta jatkoimme kesälomaamme vielä Ylläkselle, jossa olemme viettäneet pari päivää ennen huomista matkaa takaisin etelään. Espooseen. Kotiin. Olen tällä hetkellä niin onnellinen siitä, että huomenna pääsen taas – vaariani lainatakseni – todelliseen kotiini, sillä sitä Espoo minulle on.

Sen miettiminen ei toivottavasti ole vielä ajankohtaista, onko Espoo minun lopullinen kotini, mutta vaarilleni Tampere jäi sellaiseksi. Hänen hautansa on jo lähes 20 vuotta sijainnut Tampereen Messukylän hautausmaalla aivan kirkon vieressä.

Todellisen kodin sijainnista huolimatta vaarin muisto eli kirkkaana tämän vuoden Päätalo-viikolla. Kylällä oli enemmän ihmisiä kuin vuosiin, ja olipa paikalla mediaakin esimerkiksi Aamulehdestä, Helsingin Sanomista ja Koillissanomista. Vaikka meidän perheestämme kukaan ei Taivalkoskella asukaan, on se vaarin ansiosta kuitenkin meille aina kesäinen varakoti, johon on ihana mennä. Kiitos Taivalkoski, jälleen kerran!

Ps. Ettei vain pääse unohtumaan – lupailin lauantaina Wanhan Myllyn terassilla, että olisin lähes kolmen vuoden tauon jälkeen taas valmis lukemaan hieman vaarini tuotantoa. Olisiko se Koillismaa-sarja seuraavaksi?

9 kommenttia artikkeliin ”Päätalo-krapulaisen koti-ikävä

  1. Pentti Kyllönen

    Ensimmäinen Päätalo, jonka luin, oli Mustan lumen talvi, joskus 1971 paikkeilla Fiskarsissa. Kämppäkaverilla oli kirja lainassa Fiskarsin kirjastosta. Lukiessa nauraa hykerteli ja kun tuli Nestori Malisen vuoro pelastaa Sammalsuolaiset saksalaisen kynsistä, tuli rehevää ”huuto” naurua. Seuraavaksi sain itse lukea saman kirjan ja kyllähän se naurut kiskoi minultakin.. Tämä Mustan lumen talvi olisi minun äänikirja toiveeni.

    Tykkää

  2. Ritva Ekblom

    Olin parissakymmenissä, kun sisareni kanssa muutettiin Helsinkiin 60-luvun lopussa. Olin ikäni lukenut kaiken mitä käsiini sain. Richardinkadun kirjastossa sattui käsiini aivan oudon kirjailijan teos Kairankävijä, lähinnä kansikuvan perusteella. Luin ensimmäisiä sivuja illemmalla ja nauroin ääneen moneen otteeseen. Sisareni ihmetteli, että mikä on niin hauskaa. Aloitin alusta ja luin kirjan hänelle parin kolmen illan aikana. Nauroimme pissat housussa, tai ainakin melkein. Tämän kirja koukutti minut täydellisesti. Siitä lähtien ostin isälleni uusimman Päätalon joululahjaksi, ensin tietysti luin sen itse. Aattoiltana isä aloitti kirjan lukemisen, jota jatkui pitkälle aamuyöhön. Välillä keittiöstä kuului itkua, välillä naurua. Kirja oli luettu loppuun seuraavan päivän aikana. Isäni oli Kallen ikäinen pohjoiskarjalainen sotainvalidi. Vuonna -75 sain mieheltäni lahjaksi koko Päätalon siihenastisen tuotannon, suoraan Gummerukselta tilattuna. Paras lahja ikinä. Sen mukana tullut Koillismaa-sarja oli uskomattoman ”sieluun käypä”. Henkilöhahmot mainioita. Suosittelen tämän sarjan lukemista.

    Tykkää

  3. Kia2010

    Hei!En ole juurikaan Koillismaa-sarjaa lukenut, mutta mitä ajattelisit kirjasta Nälkämäki? Luen tuota oheisena jälleen, ja Matti Lieko, alias vaarisi, tavottaa siinä mielestäni myöhemmän kerronnan atomeita Iijoki-sarjaan.
    Voippa parhaiten! Aimo Tenni

    Tykkää

  4. En tiedä mihin nettitaivaaseen – Kallen luoko – vastaukset menevät. Näin vaarisi Jalavan edessä 2000, omaan ihanan kiitoksen häneltä onniteltuanihäntä 70-v. päivänä.Entäs Naälkämäki, luen juuri ja tuntuu IIjoen edeltäjältä. T- Aimo

    Tykkää

  5. Heino Kokko

    Meillä Boråsissa oli joka vuosi/syksy kilpailu että kuka saa Kallen uuden kirjan ensimmäisenä käsiinsä! Voi sitä riemua kun kirja ilmestyi. En raskinut kunnolla nukkua kun kirja piti lukea.
    Ihana lukea Sinun ajatuksia!

    Tykkää

  6. Kaarina Lohvansuu-Bremer

    Koko Päätalon lukeneena, en osaa nostaa jotain teosta ylitse muiden.
    Vaan kaikki ovat temmanneet mukaansa värikkäällä kerronnalla, murteen sävyttämänä. Mutta minulle on/oli helppo ymmärtää mitä mikin murre-sana tarkoittaa, olenhan naapuri kunnasta…🤔👍

    Tykkää

  7. Ahti Korvanen

    Myönnän kuuluvani Päätalo- fanien suureen joukkoon. Muutin Tukholmaan1970-luvun vaihteessa. Luin jostakin suomalaisesta lehdestä artikkelin kirjailija Kalle Päätalosta, jossa kerrottiin hänen laajasti kuvaavan suomalaista maaseutuelämää.
    Innostun asiasta ja marssiin Tukholmassa kirjastoon jossa arvelin olevan suomalaisia kirjoja ja sieltähän löytyi muutamia teoksia. Silmäillessäni kirjoja huomasin hyllyssä olevan Kalle Päätalon teoksen ”Seoksen kansaa. Kirja lähti mukaani ja jota lukiessani minusta tuli Päätalo- fani. Olin itsekkin kotoisin maaseudulta ja Kallen kuvaukset maaseutuelämästä vastasivat myös minun omaa lapsuuden kasvuympäristöä ja sielunmaisemaa. Joskus Koti- ikävä meins saaha vallan niin silloin Kallen kirjat tulivat tärkeiksi ja toimivat siltana kotimaahan minulle niin rakkaisiin maisemiin. Joka joulu sain Kallen kirjan hienosti paketoituna ja vaimoni kauniilla käsialalla teksti ”Hyvää Joulua Papalle”,

    Tykkää

  8. Päivi Paakkinen

    Koillismaa sarja on avartanut minun ajatusmaailmaani suuresti,suosittelen muillekkin
    70-luvulla luin ensimmäisiä Kallen kirjoja ja nykyisin luen lähes joka päivä jotain kirjaa

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s